sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Syystunnelmia

Purin kameroista lokakuussa ottamiani kuvia. Lähinnä olen kuljettanut kameraa mukana lenkillä ja katsellut maisemia vähän "sillä silmällä". Kameran kanssa on hyvä lenkkeillä vähän sairaanakin, koska kukaan ei ihmettele, miksi tuo pysähtyy vähän väliä puuskuttamaan puskanniskaan. Toivottavasti tätä ulkoilumuotoa ei pidä harrastaa kovin kauaa enää, vaikka valokuvaaminen onkin kiva harrastus.









Statement

Kävin pitkästä aikaa tutkimassa, mitä Jäähallin kirpparilla olis tarjolla. Olihan siellä myyjiä ja tavaraa joka lähtöön. Feikkilaukkujen määrää en voi lakata ihmettelemästä. Itse löysin nyt vain tämän korun. Ostin sen kun nuo "statement- korut" ovat nyt niin muodissa ja minusta samantapaisia on ollut kaupoissa. Tämä on ihan lasia ja aika hyvälaatuinen muutoinkin. Onnistunut reissu siis.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Arjen aarteet

Kävin työpäivän jälkeen Suvilahdessa Arjen aarteet näyttelyssä, kun se kerran oli ihan työpaikan kulmilla. Suosittelen tätä kaikille designista ja kädentaidoista kiinnostuneille. Esineet oli monipuolisesti valittuja ja ajatustakin herättäviä. Nykyään muotoilu ajatellaan varmaan aika elitistiseksi asiaksi, mutta hyvin muotoiltu esine on kaunis ja tuo helpotusta arjen askareisiin. Hyvä esimerkki minusta on tuo rullattava vesitynnyri, joka varmaan helpottaa huimasti monen kehitysmaan ihmisen vedenhakua.

Kävin myös ryijytyöpajassa, mutta siitä ei ole kuvia. Ehkä joskus saan tehtyä oman!



sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Teurastamo

Käväisin tuossa sunnuntaipäivän aluksi vasta avatun Kellohallin keittiökirpparilla. Tapahtuma oli vähän pettymys myyjien harvan lukumäärän vuoksi, mutta miljöö oli mielenkiintoinen. Pitää palata sinne joku päivä kameran kanssa. Tässä muutama kännyllä otettu kuva ulkopuolelta.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tanja does Dominos

Olin Taiteiden yönä rakentamassa dominoita. Kysehän oli englantilaisen Station house operan teoksesta, joka oli toteutettu aikaisemmin Englannissa, Rankassa ja Sloveniassa. Tarkoituksena oli tehdä noin 10 000 harkosta noin 4 km pituinen dominorivi joka ylsi Tähtitorninmäeltä Senaatintorille. Tempaus oli rakentajille hauska, mutta hikinen urakka. Tässä muutamia kuvia teoksen eri vaiheista.












lauantai 2. kesäkuuta 2012

Karun kaunista

Jostain kumman syystä pidän satamista, en tiedä onko se se lähdön tunnelma tai entisaikojen merimiesromantiikka (josta taisi olla oikeasti romantiikka kaukana). Tai sitten vaan tuo kaikki metalli. Olen useamman kerran kierrellyt Kalasatamassa ja joskus kameran kanssa. Tässä satoa yhdeltä reissultani.  Avautuukohan Ihana Kahvila tänä vuonna?


sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Silkkii



Kävin tänään Kaisaniemen puistossa Maailma kylässä festareilla. Missään muualla en ole nähnyt sellaista kirjoa eri maiden ruokia. Oli kambodzhalaista, afrikkalaita, somalialaista, ghanalista, kiinalaista, filippiiniläistä, you name it. Itse jonotin aika tovin yhteen afrikkalaiseen kojuun ja oli se ihan sen arvoista. Saakohan täältä mistään tuollaista ruokaa ravintolasta? Minusta sellainen paikka olisi kyllä käymisen arvoinen.

Päivän päätähti taisi olla Jukka Poika, jota muun muassa itsekin tulin kuuntelemaan. Letkeä reggeameininki sopi täydellisesti helteiseen päivään. Eilen minua hieman ihmetytti, kun pyöräilin puiston ohi ja kuulin sieltä kajahtavan Aikuisen naisen tietysti Paulan esittämänä. No jos maailma kylässä teemaa ajattelee todella laajasti, niin kai suomihumppakin siihen kirjoon kuuluu...
 

Lapsikuuntelijoiden Peltor-muotia. 



Itse Jukka-Poika. 


Letkeän reggaemusiikin kuuntelijakunta näyttää olevan aika monimuotoista. Ja hyvä niin.

Kuulin illemmalla uutisista, että festari oli tehnyt kävijäennätyksensä, noin 100 000 kävijää kahden päivän aikana. Kyllä sen väenpaljouden ihan fyysisestikin huomasin päivän aikana. Meinas nimittäin vähän alkaa ahdistamaan konsertin aikana.